Saaristomeren merivartiokilta toimii merivartioston hengen ja toiminnan mukaisesti merellisenä kiltana, jonka tunnusomaisia piirteitä ovat maanpuolustuksellisen hengen ylläpidon lisäksi veneilyturvallisuuden, veneilytaitojen sekä saaristotaitojen edistäminen.

Kilta tarjoaa Traficomin vaatimukset täyttäviä veneilykoulutuksia sekä saaristotaitoihin liittyviä koulutuksia. Maanpuolustustaidoista kiinnostuneille on tarjolla tarjolla erilaisia MPK-koulutuksia, joissa kiltalaiset toimivat myös kouluttajina.

Killan aktiivitoiminta sijoittuu maantieteellisesti Turun alueelta Saaristomereltä Selkämeren puolelle Rauman ympäristöön.

Liity yhteisöjäseneksi Saaristomeren merivartiokiltaan!

Tule mukaan tukemaan arvokasta työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja veneilyturvallisuuden hyväksi!

Saaristomeren merivartiokilta on veneilevä maanpuolustusyhdistys. Kilta on Maanpuolustuskiltojen Liiton sekä Suomen Purjehdus ja Veneilyn jäsen. Jäseniä yhdistyksessä on noin 260, joista veneseuraan kuuluu 80. Kilta pitää tiiviisti yhteyttä Länsi-Suomen merivartiostoon. Jäsenemme ovat veneilijöitä ja aktiivisia toimijoita maanpuolustuksen eri tehtävissä.

Saaristomeren merivartiokilta ylläpitää kolmea venettä. Ne ovat kiltaveneet Norppa ja Nalle sekä linnakevene Gyltö, joilla koulutetaan kymmeniä vesilläliikkujia vuosittain. Kiltaveneiden palveluita käytetään monissa tapahtumissa kuten Tall Ships Racessa. Ne ovat mukana maanpuolustuskoulutuksessa ja niiden avulla nuoria tutustutetaan veneilyyn. Muina aikoina ne ovat jäsenistön virkistyskäytössä. Killalla on yhteinen kiltamaja Selkämeren Rannikkokillan kanssa Kuuskajaskarin entisellä linnakesaarella.

Tämä kaikki toiminta aiheuttaa kuluja. Hankimme yhteisöjäseniä tukemaan arvokasta työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja veneilyturvallisuuden hyväksi.

Tarjolla on kolmea erilaista yhteisöjäsenyyttä, jotta jokaisella yrityksellä olisi mahdollisuus osallistua talkoisiin hyvän asian puolesta. Yhteisöjäsenet saavat kunniakirjan sekä yrityksensä nimen ja logon killan uusille nettisivuille.

1) Yhteisöjäsenyys 100€/v

2) Yhteisöjäsenyys Kunniapuosu 300€/v

3) Yhteisöjäsenyys Kunniakippari 600€/v